sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulun pieni enkeli

Joulun pieni enkeli
kulki varoen,
vasta sataneeseen lumeen
jäljet jättäen.

Kurkki sisään
pienen tuvan ikkunasta,
oli pirtissä
monta, monta lasta.
Pieni enkeli ihmeissään
katsoi tunnelmaa,
niin hiljaista,
niin rauhaisaa.

Pieni enkeli
hymy silmissään,
ajatteli hiljaa
mielessään:
jotain tunnelmasta tästä,
niin kauniista,
herkimmästä,
tahdon maailmalle
välittää.

Niin pieni enkeli
matkaan lähti
ja
ympärilleen viestitti:
Iloa, onnea,
rauhaa,
tahdon jouluusi
toivottaa!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Vaietessa huomaa

Vaietessa
huomaa,
luonto
ympärillä
on
kaunis.

Kisailevat varikset
raakkuessaan,
sillä
ovathan
nekin
Sinun
luomiasi.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Pieni ihminen korkean taivaan alla


Luonnon ihmeitä katsellessa
tuntee itsensä pieneksi.

Komea kallio kohoaa
korkealle.
Pysty suora seinämä näyttää
samaan aikaan
äärettömän kauniilta,
mutta myös jylhän pelottavalta.
Siinä se on seissyt tuhansia vuosia.

Paljon nähnyt, paljon kokenut.

Vesi virtaa vuolaana
kohisten koskissa.
Kuulostaen samalla
äärettömän kauniilta,
mutta myös jylhän pelottavalta.
Uomassaan virrannut tuhansia vuosia.

Paljon nähnyt, paljon kokenut.

Minä pieni ihminen 
korkean taivaan alla.
Kallion juurella,
kosken pauhunassa,
jotenkin tässä
hetkessä
ymmärtää parhaiten

Luojan suuruuden.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tähti

Kun
seuraavan kerran
kysyt tähdeltä:

Onko minulle
paikkaa
tässä maailmassa?

Onko täällä
joku
minua rakastamassa?

Tähti vastaa:

Katsele ympärillesi.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Huokaus

Laitan kädet
ristiin,
hiljaa
 rukoilen,
toivon
rakas Jumala,
että kuulet
myös
huokauksen.

tiistai 30. elokuuta 2011

Piilossa pimeän takana


Varjoissa
maan,

piilossa 
pimeän 
takana.

Mutta jotta
varjoja
näkisi
täytyy
jossain
olla
myös

valo
ja
kirkkaus.

Toivo.



Elämän palapeli

Kun olin pieni,
pidin palapelien kokoamisesta.

Paloja ei ollut aluksi paljon,
mutta kun ikää tuli lisää,
palasetkin lisääntyivät.

Ehkä elämäkin on palapeli.
Tuhansia palasia täynnä.

Jokainen arvokas ja tärkeä.
Sillä muuten ei palapelistä
tulisi kokonaista.

Ja tarvitaan myös jotain
Suurta
että elämän palapeli
valmistuu,
tulee kootuksi.

Sillä aina palapelin kokoaminen
ei ole helppoa.

Pala hukkuu
tai
oikeaa palaa ei löydy.
Silloin tarvitsee
Ystävän
apua.


Palanen löytyy
ja löytää paikkansa.


Elämäni palapelissä
on paikka
myös
Sinulle.